Tunsin kerran Peren Antin, jota sanottiin myös "persaukiantiksi". Tapasin hänet myös toisen kerran yllättäen.

Ollessani Budapestissa omaehtoisella lomareissulla syynä liikunta ja kulttuuri hienossa vanhassa entisessä vallan suuruudessa eläneessä kaupunkivaltiossa. Unkarilaiset puolitutut kertoivat että Budapest elää samaa elämää vieläkin, se on oma valtionsa, joka kurittaa läänejään veroilla ja maksuilla.

Toki olin matkustaessani ympäri Unkaria havainnut sen tosiasian että monikulttuurinen Budapest erottuu elinvoimallaan selvästi Unkarin maaseutukaupungeista, joiden liepeillä ajellaan vielä hevospelillä.

Budapestin kaupunki on historiallisesti kahden puolittaisen valtion liittouma, jotka erotti toisistaan Tonavan joki. Valtava virta ilman siltoja piti kansat erillään, tai ainakin heimot. Vuoristoisemman puoliskon nimi on Buda ja alavamman Pest. Siitä siis nykyinen  Budapest.

Nykyisin Pest on keskustaltaan täynnä liike- ja hotellielämää. Budan puolella asuvat rikkaat ja siellä sijaitsee myös Suomen lähetystön residenssi. Gellertin kylpylän vieressä.

 

Tapasimme Nyagatin rautatieaseman vieressä. Olin kävellyt tuttavaltani vuokraamaltani asunnolta,( Budan puolella), Margit -sillan yli ja edelleen Nyagatin rautatieaseman kohdalle, jolloin väsähdin ja ajattelin hypätä 4 -raitsikkaan ja sillä kiertäen Erzebetin kautta Blaha -aukealle ja siitä kävellen musiikkiklubille Afhatsiokadulle. Klubilla soittivat paikallisten arvostamat bändit, mutta vain tunnin illassa. Kun ne pääsivät vauhtiin olikin jo aika lopettaa. Ei siis mikään ryyppymesta.

Antti seisoi nojaten pieneen vastatuuleen sen näköisenä kuin olisi juuri noussut paikallisen vosun vierestä. Lähtenyt ilman aamupalaa puhumattakoon paluusta lemmenhetkiin. Hän oli langanlaiha 165 cm pitkä, mutta täysin roikaleen näköinen. Pienet viikset suuviivan päällä vipattivat vähäistenkin pienten epämääräisten ajatusten tahdissa. Mutta asu oli siisti. 

Ajatus pienestä hienosta hetkestä oli menetetty,  Pienestä hetkestä jolloin pääsen hänestä. Antti ehdotti hetikohta aistittuaan minun olevan jotenkin varoissani menoa yhdelle "räyhärille". Dreher oli hyvää unkarilaisten omaa olutta ja lausuttuna se kuulosti "räyhäriltä" kaiken lisäksi suomalaisella aksentilla. (dréher).

Hyppäsimme saapuvaan uuteen "neloseen".  Blahalla jäimme pois ratikasta ja suunnistimme kaupungin kasialueelle, jota ei suositella matkaoppaissa turisteille sen epämääräisyyden vuoksi. Olin jo aiemmin havainnut että alueella sijaitsivat Pestin  halvimmat kapakat ja vallankumouksellinen väestö.

Tliasin pitkät, á 80 centtiä. Olut kylmää ja hyvää. Täällä juodessaan moni turisti huomaa ettei rahat kulu juomaan ja alkaa isotella. Pikkuhiljaa paikallinen porukka kyllästyy , kantaa turistin ulos ja kusee päälle. Heille riittää omanarvon tunto, josta muunmaalaiset eivät tiedä. Unkarilainen on ylpeä oli sitten minkäsukuinen tahansa.

Istuimme Antin kanssa tupakansavuisessa nurkassa pöydässä jonka ääreen mahtui enemmänkin. Juuri tämän todettuani kaksi siistin näköistä heppua ja tosi siisti nainen kysyivät onko pöydässämme tilaa ottaa yhdet . Tämän sanoivat tietenkin unkariksi,mutta havaittuaan meidät immigranteiksi nainen vaihtoi hienosti englantiin.

En ymmärtänyt unkarilaisten kiihkeää höpötystä ja Anttikin höristeli korviaan. Viimein kaunis seuran naikkonen  käänsi katseensa puoleeni ja kysäisi, foreigners? First time on this side? And the last, kävi mielessä, mutta leidi oli herkän ja sensuellisen oloinen , vaikka meikäläisen näkökulmasta vähäpätöinen Unkarin kansalainen.Hän halusi kertoa jotain heidän  illan suunnitelmistaansa,joka heillä oli  vallankumouksellinen ja parlamenttitalon luona tapahtuma tulipaloilta. Kas en ymmärtänyt sitä, mutta tosissaan olivat. Leidi sanoi nimekseen Szusanne, kaverinsa murahteli itsensä Attliaksi, kolmas kaveri ei innostunut esittelyyn.

Ryyppäsimme parit kierrokset keskustelun viedessä ajan tajun. Ystävämme unohtivat vallankumouksen tilaisuuden, joka oli kuitenkin tapahtunut tulipalojen kera.  Ystävämme olivat nuoria insinöörejä, jotka olivat perustaneet ikkunoita valmistavan yrityksen. Tänä iltana halusivat osoittaa mieltään hallitusta vastaan mutta juttumme tyyditti. Juoma oli halpaa ei vain maistunut. Ajattelin hiippailla omille teilleni, Szusanne  kiikaroi jotenkin enemmän mitä osasin toivoa. Oudossa kaupungissa en ymmärtänyt hänen viestiään , varmaan että suksi suolle tai kaiva huffeja esiin. Katu oli hiljainen ja märkä. 

Havahduin yksin olemiseen, minne Antti katosi? Viimeinen muistikuvani kertoi Antin halunneen tarjota kaikille läsnäolijoille pitkät. Käännyin takaisin kasialueelle, mutta vettä vihmoi. unkarilainen ystävyys näillä seuduin pelotti. Toisin kuin Siofokissa Balatonin rannalla, mikä on toki toinen luku sinänsä.

Blaha aukiolta oli pari kilsaa Pestin keskustaan ja fiksusti ajattelin käppäileväni sinne. Jotenkin seikkailin itseni Andrassy -kadun yli ja Basilisky kirkon lähelle. Tajusin olevani kännissä liikaa. Tuijottaessani kirkon valaistua huippua joku tarrasi olkapäähäni. Nuori nainen hyppi tasajalkaa vieressäni ja hoki " ai vont sex sex sex se..". now.

 

oKEI, TOTESIN, MUTTA SAMMALSIN HNELLE ET5TÄ TOO MUCH THI TIME.  nO, NO NO  ONLY fourtitausen huf

 

Jotenkin sain nuoren prostituidun kuuntelemaan. Ehdotin hänelle pubia lähellä kirkkoa. Hän suostui vaikka hoki jotain maksua vastaan. Viiden minuutin kuluttua eteemme ilmestyi Captain Cook -ravintolan kyltti.  Olin suositellut pubia, josta en tiennyt muuta kuin suomalaisen ystäväni maininnan - lähellä Basilisky -kirkkoa.

Istuimme hälyiseen pubiin, huikkasin kyypparille parin sormen sojotuksin ilmoituksella tilaukseni. Minuutin päästä kaksi komeaa tuoppia kolahti pöytäämme. Miestarikka iski silmää napatessan forintit kädestäni.

Loppuillasta häneen kanssaan ei sitten olekaan kuvaa. Hänellä oli kaikenkattava ehdotus eikä maksa mittään mennään paikkaan  jossa on free enter..

Istuin pienessä kopissa jota voisi kutsua selliksi. Pieni paniikki hämysi otsikossa ja mietintämyssy kelasi olinko saanut huumetta? Hauskasti hymyilevä tumma mies ilmestyi näkövinkkeliini tervehtien "joo reggelt".  Hän viittoili minua mukaansa ulos kopista, jonka haju tuntui jäävän kuteisiin, vaikken todella sitä niin ajatellutkaan.

Hymyville talutti minut poliisiaseman vastaanottoaulaa muistuttavaan paikkaan, joka olikin sellainen. Muistikuvat tanssahtelivat päässäni, mutta mikään ei tuntunut selvältä eikä todellakaan hyvältä. Tiskin takan seisoi neljä kaveria hymyt korvissa. Vanhimmainen offiseeri katsoi minua pitkään ja sitten iskien silmää totesi että #fin# fine.

Kolme muuta poliisia näytti käsiään ojennellen kohti ulko-ovea erilaisten naurupyrskähdysten saattelemana.Kävelin vapaana miehenä ulos poliisiautojen välistä suoraan aseman omituisen tutulle kadulle. . Istahdin ihmettelemään tutun näköistä kulmaa. Vastaapäätä oli baari, jonka hehku oli häipynyt jo aikoja sitten....

Oikealla katseellani näytti tie aukeavan tyypilliseen Budapestiläiseen aukeaan, jonka keskellä on patsas. Käppäilin kadunpäähän ja kappas se päättyi aukeaan, jonka keskellä olikin patsas-alue. Ehdin tihrustella ja ihastella mieshenkilön sotaisaa figuuria, kun olkapäähäni tartuttiin.

Antti puristi olkapäästä hekottaen että terve köyhä. Oli itte rikastunut periaatteessa vaikka oli ollut pidätettynä yön samalla asemalla kuin minäkin. Kertoi että yö ei maksanut asemalla mitään, joten inflaationkin mukaisesti hän sai voittoa. Yön aikana taskussa olleet 500 euroa olivat karttuneet kaks promillea. Kaveri oli edelleen päissään. 

Jotenkin alkoi karmaista, mutta tuntui hyvältä että Antti oli kaverina, ei tarvinnut olla yksin ja krapulassa mikä ei kertonut missä ollaan ja tuleeko edes oksennus. Ei tullut. Hoiperressamme aukeaa kohti Antti rappasi kiinni eikä meinannut pysyä pystyssä. Kaaduttiin aukean reunaan rakennettuun kauniiden pionien ja tuntemattomien kukkapuskien sekaan.

Hiki nousi pintaan ja halutti pysähtyä. Antti nousi istumaan, näytti kuin hän olisi  selvittänyt Palmen murhan ja karautti kurkustaan, nyt mennään uudestaan ja samoilla aseilla!

Keltaisen metron asemaportti oli aivan vieressä. Ketkutin Antin 25 askelmaa alas portista. Asema oli vain muutaman metrin kadun alla. Metro toimi kuin suomalaisen juna vessa viiden viia kymmenen minuutin välein. Viereemme pyörähti nuori nainen joka alkoi takoa seinällä olevaan laitteeseen unkarilaisia kolikoita. Mittari täyttyi paikallislipun hintaa koko ajan mutta liian hitaasti, muutamat ihmiset ympärillämme heittivät kolikoitaan samaan automaattiin ohi mennessään ilmeisesti se oli paikallinen tapa auttaa kanssaihmisiä-  Viimein juna kolisteli asemallemme.

Antti alkoi muodostaa itsestään ihmistä matkivaa olentoa. 

 "-olen selvinnyt taas , niinku aina"

Vitutti katsoa änkyrää omahyväistä naamaa joka oli minulle velkaa enemmänkin kuin rahaa, viimein ajattelin vaikka kaikki kolhutiet Unkarissa olivat myös omia mokiani.

Viimein Antti aloitti kertomuksensa edellisen yön tapahtumista. Hän oli löytänyt minut Captain Cookista nuoren kauniin naisen kainalosta. Olimme nuolleet toisiamme kiihkeästi. Hänen kokemuksestaan oli se hyöty että typykkä oli lähtenyt karkuun. Antti oli houkutellut minut Basilyski katua ylös ja paikkaan jonka ikkunassa oli värikäs kyltti #FREE ENTRY"

Paikan kauniit tanssijattaret olivat saaneet minut huimiin tunnustelutehtäviin joita kuuleman mukaan portsaritkaan eivät saaneet pysäytettyä. Ainakin kolme naista hieroi minua kauttaalten. En muista yhtäkään. Paitsi yhden unelmakauniin miksi sitten  olin tilannut muutaman konjakin kailkille. Laskua oli näytetty minulle parikin kertaa. Viimein kaljupäinen ovivahti oli käynyt pökkäämässä minua otsaan. Jotenkin ymmärsin etten ollut halunnut maksaa esitettyä laskua. 

Antti kertoi että minut oli talutettu pankkiautomaatille ja kerrottu että tämä on ainoa mahdollisuus päästä irti. 

Olin nostanut Visalla nipun seteleitä, antanut ne leveähartaiselle hitaalle tyypille ja kas pinkaissut karkuun yli vilkasliikenteisen Basilisky -tien. Baarin pitäjä oli huudellut pitkään: sire, sire sire!

Päässä jyskytti ja suussa oli unkarilaisen rapsodian maku. Mistä Antti tiesi tuon kaiken. Nyt en voinut miettiä kostoa. Ainoastaan miten täältä pääsee pois?

Minulla oli aamulento. Olin viikon aikana kävellyt kaikki läheiset vuoret ja keskustan siltojen välit aamuisten  Bambi -ravintolan aamiasten jälkeen. Kunto oli kohillaan. Edellisen illan jäljet näkyivät pienen yksiön vessan peilissä. 

Harkitsin paikan vaihtoa

 

to bee continued