lauantai, 31. elokuu 2019

rakkaus

rakastan maatani

. järveäni ja muita järviä tuntureita Lapissa

, jokia puroja, lähteitä, soita,

kaunista kaupunkiani ja omituista Oulua

. Rakastan sitä västäräkkiä joka pesii mökilläni,

ainakin vielä tänä kesänä.

olisinko hyvää maata tälle luonnolle

kun lähden

sunnuntai, 21. heinäkuu 2019

labradori

Lapseni halusivat koiran ja vaimo. Ehkä en. Kun olin 10 vuotias, naapurin rakki ,Terri, puri minua reiteen.

Tekasin pyynnöstä pimeän sähköurakan. Urakan teettäjällä oli suhde lemmikkieläinfirmaan. 

Firman parempi puolisko ei halunnut maksaa töitä rahalla vaan "jotain hyllystä". Sanoin kiitos ei ja näkemiin.

Isäntä sai minut puhuttua kuitenkin  töihin. Siitä se suhde koiriin sitten alkoi.

En metsästänyt vaan vähän kalastin.  Ei ollut korttia eikä lupaa puhumattakaan aseesta.

"kaikki emme ole laivoja vaan lokkeja".

Jotenkin asiat menivät koiruuksiiin. En muista miten. 

Minut puhuttiin ympäri koirakerhon perustamiskuvioihin. Nuuskut.

Otalammelta Helsingin liepeiltä löytyi kasvattaja joka oli kuuluisa ja hyvämaineinen.

Tekasin työmatkan Hesaan, esimies ei nipottanut. Hain koiranpennun Vantaan lentoasemalta, Oli se nätti. Finskin Lentoemot kävivät kilpaa silittämässä koirua, jonka olin laittanut kassiin.

Rosanan high noon. Kennelin keskipäivän aurinko, voi perkele. Annettiin nimeksi Rosse. Väritys oli keltainen.

Eläinlääkärin sihteeri, ruma ja iso mies, nimitteli koiraa Rossoksi. Siihen oli eläinlääkärisuhde loppua, mutta kestettiin, Kaikenlaisia turhia käyntejä kertyi.

Rosse oli hieno labradori. Hän oppi kaikki temput ja enemmänkin. Pojan pirut opettivat haukkumaan ja juomaan olutta. Senkin vesselit. 

Piskin ruokahalu oli suunnaton. Yritin pitää hoikkaa linjaa mutta joskus tuli tehtyä töppäyksiä ja säkäkorkeus nousi,

Yhtenä joulunaattona paistelimme Rossen kanssa 9 kg kinkkua.

Aamuyöstä nostin rotissopaistin uunista ja kuorin siitä nahkaosan pois.

Tyhmyyksissäni annoin nahkan koiralle ja menin nukkumaan. Tunnin päästä piski ulisi ja menimme pihalle. Koiran takapuolesta lensi ruikkupaskaa monen metrin päähän. Sama saatanallinen kokemus toistui sinä aamuna vielä kahdesti.

Hankkiuduin koirakerhon talkoisiin nome-kilpailuihin, toko-kentälle ja kaikkiin mihin koirakerhon johtokunnan jäsen vain pyydettiin ja määrättiin. Perkele.

Noutajakoirat ovat jäljestäjiä. 

Ensin lapset ruokkivat ja leikkivät kanien kanssa. Sitten kanit kalautetaan puukapulalla hengiltä ja laitetaan narun päähän. Perkele.

Kanin raatoa vedetään parisataametriä metsikössä ja koira-metsästäjä pari lähtee etsimään jälkeä. Joopa joo.

Oikeat kilpailujäljet tehdään verellä ja tunteella. Otetaan 300 g pullo jotain verta ja pesusieni. Sientä kastellaan ja vedetään kolme kertaa 300 metriä pitkällä maastoreitillä. Vittumaista hommaa.

Koirakerhon hommat työllistivät stressaantuneen miehen vapaa-aikaa perkeleesti. 

Onneksi elätistäni tuli minulle kalakaveri. Kävin kesäisin kalassa appiukon mökillä. Rosse oli paras verkonlaskija. Kun siirryin veneessä laidalta toiselle, poikakoira vaihtoi myös perseensijaa. 

Kerran kun appiukko pyysi minua tuomaan lankkukuorman mökilleen, lastasin lankut, koiran, 4 -vuotiaan pojan ja viisi siikaverkkoa veneeseen. 

Ajelin pikkumoottorin avulla puolitoistakilometriä kohtalaisessa tuulessa järvelle. Laskin kaikki verkot veteen.  Poitsu istui veneen kokkapuolella koko ajan rauhallisena, ilman pelatusliivejä. 

Uskon vakaasti että koiran läsnäolo piti tilanteen rauhallisena. Koko operaatio onnistui helposti, vaikka lankkuja oli koko vene täynnään. 

Seuraavana aamuna lähdin verkoille pojan ja koiran kanssa. Heti rannassa alkoi Rosse uikuttaa, enkä ymmärtänyt syytä.  Ilma oli hiukan kostea ja kolea.

Nostelin verkoista kaksi siikaa ja isokoskelon. Sitäkö tämä labbis aavisteli. Niin varmaan.

Metsästyskoirana Rosse oli kaksijakoinen. Vesilinnut eivät jääneet hakematta, mutta kanalinnut katosivat kuin taikaiskusta.

Yhtenä elokuuna olin kaverin kanssa Naarmankairassa vesilintujahdissa. Saimme pari telkkää ja tavia reppuun. Pienellä lammella kaveri posautti telkän raanaan. Telkkä katosi pikku lampeen. Polttelimme sikaarit ja odottelimme linnun ilmestystä. Viimein oltiin lähtemässä. Koira oli toista mieltä se paikkasi itsensä lammen rannalle ja viimein vinkaisi kuuluvasti. Raanatelkkä hyppäsi rannalle ja jäi koiran eteen kuin hypnotisoituna. Kaveri kävi telomassa telkän puukapulalla. 

Kun olin kerran kuuluisella Naarman kairalla syysjahdissa Rossen ja rihlakon kanssa ymmärsin tämän labradorin luonnonystävyyden. Älä laita panoksia piippuun. Rihlakkoon laitetaan haulipanos ja 4,7 gramman luotipanos.

Latasin ja varmistin, 

 Turhaan.

Ensimmäinen kontakti metsoon oli kaksisataa metriä. Koira lähti edelle, varoitti metsoa, joka vaihtoi puun latvaa näkymättömiin. 

Otin panokset pois aseesta.

Päivä oli kaunis ja siksi kävelimme pitkään. Edessä nousi Pyhähyppylä, korkea kaunis vanhoja puita kasvava vaarantyppyrä. Ennen hyppylää törmäsimme porotokkaan , jota Rosse tietenkin ajatti parisataa metriä. 

Koiran höykyttäessä tokkaa löysin poron raadon. Aivan kuin juuri äsken oli pikkuporolta viety lihat päältä. Luissa oli  vielä verta. 

Löytö oli kammottava. Kohta koira tuli haistelemaan samaa. Sitten se nosti päätään taivaalle kuin etsien syyllistä turmaan. Oliko poro kotkan saalis? Ruho oli paikallaan mutta revitty.

Nousimme Pyhähyppylän laelle. Se oli hieno vanhojen puiden kasvama typpyrä. Makoilimme  siinä varvikossa parisenkymmentä minuuttia. Olimme parhaat ystävät. Ilmakin aurinkoinen ja sees.

Ilman saalista. Kevyt kantaa.

Labradorin noutaja kuuluu Suomen Noutajakoirajärjestön määritelmän mukaan noutajakoiriin. Muita noutajarotuja ovat Kiharakarvainen noutaja, Shakespealahden noutaja,Sileäkarvainen noutaja, Novascotialahden noutaja, (tolleri) sekä Kultainen noutaja.

Labradorin noutajat ovat nimensä mukaan kotoisin Kanadan Labradorin niemimaalta ja sen lahdelta. Lahdella elävät kalastajat käyttivät koiria verkkojen noutamiseen.  Kalaverkot heitettiin veneistä veteen. Verkkojen päissä oleviin naruihin asennettiin korkkimateriaaliset kellukkeet. Kun kalastajat halusivat verkot pos vedestä koulutetut labradorit noutivat kellukkeet niiden mukana narut maihin.

Koirien varsinanen geeneihin varastoitunut vietti oli kuitenkin etsiä hajun perusteella saalista sitten piilottaa se hautaamalla. Tätä viettiä käytetään hyväksi ja vahvistetaan noutajakoirien noutamis- ja jäljityskokeilla. 

Rosse oppi hakemisen ja veteen pudonnen linnun noutamisen mallikkaasti.  Ongelmia oli aina kuten liian nopea veteen syöksy. Piski ei jaksanut odottaa lupaa kun dummy oli heitetty tai sorsa oli pudonnut veteen.  se ampui liikkeelle välittömästi.

Harvoilla vesilinturetkillä koira toimi hienosti. Harjoituksissa meni heikommin. Kun koirille pidettiin makkaranoutoharjouksia vedessä, Rosse oli nopein makkaran syöjä. En ymmärrä koetta vieläkään.

Jäljestämisharjoituksissa käytettiin juuri tapettua kania. Kanin haju oli liian voimakas Rosselle. Kun asetuimme lähtöviivalle ja saimme kehotuksen "etsi" koiira jätti minut seisomaan ja pyyhälsi kanin jäljille naru mukanaan. 

Nolla pistettä tuloksena mutta maininta "päivän nopein lähtö".

Perheessämme labbis menestyi hyvin. Yleensä se oli tottelevainen ja hyvätapainen. Ei purrut ketään mutta paskanteli silloin tällöin TV:n taakse. Siitä olisi voinut syyttää lapsiakin mutta olkoon.

Kerran lapseni soittivat töihin koulupäivän jälkeen ettei äidin lupaamaa lappapuuroa löydy mistää. Vain tyhjä lasinen malja on lattialla. Kuinka labbis olisi nostanut monta kiloa painavan maljan pöydältä lattiaale ja vetänet sen naamariin ?

Nassikoilla oli naamat puolitotisina ja annoin asian mennä. 

Kun perheemme kuopus kannettiin korissaan taloon, Rosse otti tämän hellään hoitoon. Vaikka olikin uroskoira se nuoleskeli vastasyntynyttä poikaa aina kun oli tilaisuus.

Koiralla oli suuri vaikutus lasten kasvuun, mutta myös päinvastoin. Vanhimmat pojat keksivät piskille kaikenlaisia temppuja, joita ei olisi kannattanut tehdä. Yksi oli oluen juottaminen. Ihmettelinkin joskus kun sihautin olutpurkin  että mitä se koira nyt on vailla.

Ajattelin kasvattavani ja kouluttavani koiraa, mutta kävikö siinä toisinpäin.

Tein Rossen kanssa pitkiä lenkkejä. Kasvattajan ohjeen mukaa aamulenkki ja iltalenkki, molemmat tunnin mittaisina, olivat välttämättömät koiran lihaksistolle. Pöh.

Noudatin ohjetta ja jopa 25 asteen pakkasella tein tunnin lenkkejä. Sitten koiran tassut alkoivat vuotaa verta ja ymmärsin vähentää lenkkejä. 

Lenkeistä oli itsellesi suuri hyöty oma kunto oli "kohillaan, ymph.

Vuonna -88 sain laskettelureissun jälkeen iskiastulehduksen jonnekin alapäähän. Sen johdosta oikea jalka taipui persettä kohti tuskallisesti eikä oiennut viikkoon. 

Kun pari viikkoa maattuani ja söytyäni kolmiolääkkeitä pääsin linkkaamalla keittiöön sain jalkoihini Rossen, joka nuoli jalkojani. Oikeasta jalasta oli tunto kadonnut, mutta jalka oli aivan märkä.

MIieleeni tuli jostain ohje pysyä liikkeellä jne.... no kun lääkkeistä tuli koko ajan viheliäinen olo ja uupumus. Ajattelin lähteä kävelylle koiran kanssa. Sairaslomaa oli taas annettu viikko lisää. 

Kävely makaamisen jälkeen ja periksiantavan jalan kanssa oli yhtä helvettiä. Koira tuntui aistivan heikkouteni eikä vetänyt mihinkään suuntaan. Hän jopa pysähtyi väliin katsomaan mitä mies meinaa, kieli ulkona ja silmät kosteina, kirsu mustana, mun labbis. Perkele. Sitten linkutin Rossen kanssa kuusi viikkoa Mäntyvaaran kuntopolkua ja kappas jalka parani, kiitos kaverille .

to be continied-----

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

perjantai, 31. toukokuu 2019

unta vain

"kun pienenä syntyy ja humalassa kuolee

ei tiedä tässä elämässä olleensakaan"

 

tuntematon ajattelija

perjantai, 31. toukokuu 2019

elämän kulku

alkuni suurin tavoite oli saada tissi suuhun

loppu oli mennä vituiksi

ja melkein meni

mutta 

lapsenlapsenlapset

ovat tärkeintä

he ovat viisaampia kuin 

minä

 

 

maanantai, 8. huhtikuu 2019

nuori äänestäj'

sinä nuori äänestäjä tiedätkö että vanhukset ovat  vielä ihmisiä. usein hyvin viisaita. vaaliehdokas ei ajattele omaa tulevaisuuttaan vaan sinun. voit äänestää meitä OFIP, (old fucking idiots party, not WSOP) #eduskuntavaalit