Lapin kairoissa on alati ollut kulkijoita etelänvariksina ja junantuomina kulkijoina, lapin hulluina. Lapin erämaasta kumma kyllä tykkäävät myös palijasjalakaset, niiku Rovaniemen sällit. Esimerkillisiä poluntallaajia ja rosvokalastajia olivat Teuvo ja Veikko. Kummallakin oli pieni erämaamökkeröinen saman järven rannalla pikku palakisen päässä toisistaan. Kesälä näppärästi venneelä pääsi kamraatin luo saunomaan ja sammumaan, jos oli niin mieli.

Toverukset kalastelivat ja metsästelivät toki eniten yksikseen, mutta toisinaan kohtalo ajoi miehet samalla saaliille ja samoille erämaanluonnon kehittämille vaikeuksille. Vai onko niin että luonto on paikallaan ja erämies töppöilee omia aikojaan.

Pikkupakkanen tuntui vain kivalta Teuvon  viiksikarvoissa kun hän purki vanhaa Lynxiä perävaunusta. Uskollinen (?) kone hörähti yhdeksän trimmerituikkauksen jäläkeen hyvin käyntiin. Teuvo perruuutteli kelekan tien päälle ja siitä ylämäkeen suuntautuvan viljelystieksi nimetyn metsäautotien alkuun. 

Lunta näytti olevan 30-35 cm. Maasturilla olisi voinut kitkutella jonkin matkaa, mutta kokeneena miehenä Teuvo vältti tämän vaitoehdon. Kämpälle kulkeva kelkkatien pohja oli neljä kilometriä ja jään yli kaksi, todennäköisesti umpista. 

Kelkan kone hyrisi hyvin ja Teuvo pakkasi repun, erillisen lumitiiviin eväslaukun ja kymppikalluunan bensaa pieneen pulkkaan, jonka hän sitoi kelkan peräkoukkuun ohuehkolla vetonarulla. Koko retelin hän peitteli huolellisesti pienellä pressulla.

Teuvo asenteli kelkkailuun tarkoitetun kypärän päähänsä, kelkkailuhansikkaat käsiinsä, löi kypärän visiirin puoliväliin alas,vain puoliväliin ettei se huurtuisi hänen vanhan karpaasin hengitysilmasta. Hän painoi kaasun pohjaan ja isolla koneella varustettu Lynxi hyökkäsi umpiselle reitille.

Tienpätkä oli kahden kilometrin mittainen, 30-40 cm puhdasta pakkaslunta, joka  pöllysi pois tieltä mutta tukki myös Lynxin koneen alle tupruttavan pakoputken. Pakoputken sijainti oli tehtaan lapsus. Tätä kelkkamallia oli tehty vain yksi sarja. Kelkkaan oli vaihdettu kerran moottori ja kerran matto. Kone söi kovassa ajossa 35 litraa satasella. Teuvo oli kuitenkin tykästynyt kelkan voimaan ja maksoi huvista, jonka kelkan ajo tarjosi. 

Kahden kilometrin ajon jälkeen reitti kävi yli Telavuoman suonaukean, joka oli muutettu tieksi muutama vuosi sitten. Aukea oli joskus hankala ylittää sillä tuuli kinosti lumen petollisesti niin ettei ojien reunoja erottanut hangen alta.

Eikun hanaa vaan tuumasi Teuvo ja antoi moottorin laulaa baritonin äänellä lumen lentäessä molemmin puolin kelkkaa ja kuskia. Pian reitti vaihtui metsätaipaleeksi, jonne Teuvo pyrskäytti ajokkinsa villiin tanssiin yli mättäiden ja suolla vastaantulevien petollisten kiemuraisten jäätyneiden suomättäiden. Vauhti pysyi kun Teuvo lirkutteli kaasua aina kun pakoputki oli tukkeutumaisillaan. Lynx tuntui olevan hommassa mukana ja matka taittui ripeästi. 

Metsätaipaleen jälkeen tultiin paikkaan pienelle suolle jonka halkaisi puro. Puro oli hiekkapohjainen virta, joka elätti Tammukkaa. Tällä Purolla Teuvo ja kaverinsa sekä paikkakunnan miehet ja naisetkin olivat pyytäneet kalaa virtaavassa vedessä matopyydyksellä. Siis herkkua mutta laitonta. 

Puron yli oli rakennettu puista silta, joka pieneni vuosi vuodelta. Teuvo oli ajanut siitä Nissanillaan yli talviaikaan jolloin jäätynyt suo kesti auton painon. Nyt sillan yli pääsi tuskin moottorikelkalla. Tottuneesti Teuvo painoi sillan kohdalla kaasua ja antoi lumen suihkuta. Sillalta oli kolmesataa metriä Saarijärven rantaan. 

Rantaan päästyään Teuvo teki tilannearvion. Näyttää hyvältä, lumikenttä on tasainen. Siitä vaan kohti mökkirantaa, jonne on pari kilometriä. Vesipaikoista ei ollut näkymiä, joten Teuvo päätteli kelkan pystyvän järven ylitykseen.

Pakkaslumen päällystämä hankimaisema kimalsi heikossa auringonkajeessa, joka killotti vaarojen takaa niin tutulle järven pinnalle. Kesäisin lähestymissuunta järvelle oli pohjoispuolelta. Talvisin eteläpäästä tai vähän lumen aikaan pohjoispäästä järveä.

 Luminäkymä oli kuitenkin petollinen. Heti rannan jälkeen alkoi moottori menettää tehojaan. Syynä ei ollut pelkastää lumen tukkima pakoputki vaan todennäköinen vesi lumen ja jään välissä. Teuvo painoi kaasun pohjaan ja toivoi tehon riittävän välittymään kumimattoon joka sotki lunta ja vettä sivulle ja taaksepäin.

Viiden minuutin ajon jälkeen kone oli tukehtumaisillaan mutta kaasua lirkuttelemalla ja heiluttelemalla jaloillaan kelkkaa takakantimien varassa Teuvo sai kelkan mökkirantaan saakka. Voitettu kanta. Naamaa vähän poltteli. Teuvo antoi kelkan käydä ja kävi tarkistamassa tavarapulkan tilanteet. Tavarat olivat peitteen alla kunnossa, mutta pulkan alusta oli viissenttisen kovan lumen peitossa.  Käsin vetämällä pulkka oli pirun raskas.

Homma oli kuitenkin toiminut perille asti. Teuvo aikoi sammuttaa moottorin avaimesta, mutta havahtui huomatessaan käynnistyskahvan puuttuvan korin ulkopuolelta sille kuuluvalta paikaltaan. ...kele mitä. Teuvo  avasi Lynxin kuomun ja havaitsi myös käynnistysnarun kadonneen näkyvältä osaltaan. Narun palautuskopan pieni narun reikä ammotti tyhjyyttään.

Tuli saunareissu, verkot veteen ja naattimaan. Tuumasi Teuvo mielessään sammutti koneen ja lähti vetämään painavaksi muuttunutta vetopulkkaa ylämäkeen. Teuvon tarkoitus oli tulla järvelle ajamaan jälkeä järven jäälle puunajoa varten. Järven toisella puolella parin kilometrin päässä oli Teuvon ostama koivupino, kymmenisen mottia kolmimetrisiä puita. Paras konsti saada puut kuljetettua järven yli oli juuri hyvä kelkka, parireki ja kunnollinen polettu jäläki. 

Teuvo lämmitti kämpän sytyttämällä tuohilla ja pienityillä honkapuun sälöillä, lisäsi koivuja kun ensimmäiset hiillokset näkyivät hellauunissa. Puuhellan oli Teuvon poika ostanut jostain käytettynä, mutta hyvin lämpöä tutootavana laitoksena.Kämppä oli kostea ja sen lämmitys kestäisi tällä pakkasella vähintään kymmenen tuntia ennenkuin "lämpö vastaisi". Teuvo oli varautunut tähän. 

Jälkeä ei voi nyt ajaa joten nykäistään verkko jään alle. Teuvo oli sahannut rannasta sadan metrin päähän kaksi avantoa joiden väli oli 30 metriä, noin, kalastusyksikkö oli jata. Teuvo oli sahannut ensin yhden avannon. Laittoi avantoon puisen n. 70 cm pitkän "Saukkolaudan", jossa oli jäätä vasten asettuva terävä jousi. Laudassa kiinnitettyä narua vetämällä sai jousen jännittymään ja kun löysäsi narun lauta pomppasi jousen voimalla eteenpäin jään alla. Kun lauta oli edennyt kolmekymmentä metriä Teuvo etsi sen, 10 -senttisen jään alla lauta näkyi selvästi. Laudan ympärille hän oli sahannut uuden avannon. 

Teuvo oli tehnyt avannot jo kuukausi sitten ja kalastanut niistä muikkuja kolme metriä syvällä verkolla. Viime reissulla hän jätti narun avantojen väliin, joten verkon veto jään alle tällä narulla oli lasten leikkiä. Muikun pyynti oli nyt rauhoittuneessa mielessä ja niin hän laski avantoon 15 mm silmäkoon verkon ja veti sen koko jatapituuden mittaan.

Molempiin avantoihin hän laittoi koivupuun oksista ristin vaakatasoon, yhden pitkän oksan, johon oli sitonut verkon pään, upotti riittävän syvälle avantoon jottei verkko jäätyisi avannon reunaan ja kiinnitti oksan ristiin. Avannot jäätyisivät yön aikana joten niiden avaamiseen tarvittaisiin kirvestä. 15 asteen yöpakkanen saisi aikaan parin sentin uuden jään avantoon.

Kelkka nökötti rannan kupeessa ja Teuvo joutui kävelemään verkkoavantojen väliä ja takaisin mökille. Kävely tuntui pienessäkin hangessa raskaalta.

Päivä oli ollut kaunis, 8 -asteinen pakkanen piirsi pilvettömälle taivaalle kuulaan kuvan ja antoi auringonpaisteen helottaa vastarannan takana nousevien vaarojen huipuilla.Tätä tänne tullaan elämään Teuvo ajatteli mielessään. Verkko jään alla ja nyt saunaveden avanto lähemmäs rantaa ja sauna lämpimäksi sitten kelpaa miettiä päivän murhetta. 

Teuvo nakutteli kirveellä jäähän aukon kuin maljan ja kun se oli hänen mielestään riittävän syvä löi altaan pohjaan reijän. Vesi pulppusi altaaseen, josta se oli helppo nostaa ämpärillä.

Teuvo kantoi vettä kahdeksan sankollista, viisi pataan ja kolme kylmäksi vedeksi. Putsasi padan uunin ja kiukaan uunin tuhkista. Laitteli sytöt molempiin mutta sytytti vain padan alle tulen. Näin siksi että pata tarvisi pitemmän ajan veden lämmitykseen kuin kiuas saunan kunnon löylyihin. Saunan kiukaan voisi myös sytytttää sen mukaan jos vieraita tulee saunomaan.

Tässä vaiheessa aina vuosikymmen sitten Teuvo oli sytyttänyt sikaarin, mutta ei enään voinut tehdä sitä koska sikaari poltteli kurkkua. Se oli harmittavaa koska Teuvo oli pitkään havannalaisten sikaarien ystävä ja olipa jopa hankkinut niitä varten ruusupuisen humidorin tilaamalla sen Usasta. Samaan tilaukseen hän liitti toivomuksen Cohiba ja Monte Cristo -merkkisistä sikaareista. Tampa Bayssä toimiva firma toimitti niiden sijaan Costa Ricalaisia paksuja sikkejä, jotka eivät palaneet normaaliposki-imulla. Amerikkalaisilla oli osto- ja myyntikielto kuubalaisiin sikkeihin. Harmi.

Ilman romuraudaksi muuttunutta kelkkaa tilanne oli niin kohtuullinen että Teuvo päätti avata tuomistaan olutpurkeista toisen. Se oli Prisman omalla kotikaljatunnuksella varustettua Olvin olutta. Halpaa mutta hyvää. Teuvo otti pitkän siemauksen humaloitua juomaa. Silloin puhelin alkoi uikuttaa.

Kilometrin päässä Teuvon mökiltä omaa mökkiyhteisöä pitävä Veikko soitti. 

-ookkos järvellä vai missä olet

-joo järvelle päivällä kotiuduin

-oon täällä järvitiellä ensimmäisessä nousussa kiinni

Teuvo otti hörpyn purkista. 

-jaa miten sillai

-perkele kun jäin kiinni ja sitten vetasin kässärin päälle niin tuossa touhutessa hokasin että nehän jarrutassut jäätyivät kiinni, ei mihinkään pääse ei etteen eikä taakse

-mulla olis täällä toho mutta en pääse paikalle kun kelkka on paskana

-ai sulla on kaasutoho

-joo semmonen jolla kakkuja voi koristella ja tiramisua sulattaa päältä, varmaan vielä puolipurkkia

-no mie kävelen hakeen sen

Teuvo ymmärsi että Veikko oli viiden kilometrin päässä ja siitä matkasta saattoi olla 5 km umpihankea.

Teuvo lähti lisäämään puita saunaan ja samalla voisi etsiä sen tohon.

Hämärä alkoi hiipiä ikkunoihin vaikka kaunis kuultava auringon kaje tahtoi viipyillä ja viihdyttää Teuvon kaunosieluista maisemaa. Olutpurkki veteli viimeisiä pisaroitaan. 

Teuvo huokaisi ensimmäisen kerran

Veikon soitosta oli kulunut tunti ja vartti. Teuvo lähti sytyttämään kiukaan alle tulet.

Samalla saunareissullaan Teuvo päätti laittaa tulia saunapolun varteen. Hän löysi varastohyllyltä siellä vuosia kituneita öljykynttilöitä sekä myrskylyhdyn, jossa loiskui lupaavasti.

Teuvo pystytti saunapolun varteen jäämöhkylän jonka oli saanut pudotettua heiveröisen kasvihuoneteltan katon poimusta. Jäämötikkä painoi varmaan 20 kiloa, miten se teltan katto oli tämän kestänytkään.  Lokakuussa oli tullut parikymmentä senttiä lunta sitten satanut muutaman päivän  vettä. Vesi oli jäätänyt kasvihuoneen katolle pari jäämöykkyä, joista toinen nyt sai tehdä kynttilöiden alustan virkaa.

Teuvo sytytti jään päälle kaksi hautakynttillää ja vei myrskylyhdyn rannalle jääneen laituripenkin päälle palamaan merkiksi järven luoteisuunnasta tulevalle Veikolle.

Sauna oli valmis. Teuvo huokasi toisen kerran.

Teuvo päätti lähteä saunaan koska hämärä oli jo pitkällä, kaveri tulee kun ehtii. Hän ehti ulko-ovelle kun kuului kelkan ääni.

Veikko jätti kelkkansa järven rantaan ja käveli mökille. 

-terve

-terve olin jo menossa saunaan

-ottaisin sen tohon lainaan

-joo tuossa se on

-käyn sulattamassa jarrut ja siirrän auton ja tulen sitten saunomaan jos pidät vielä tulta yllä

-joo tottakai

Teuvo ei kysynyt mistä kelkka oli ilmestynyt Veikolle, antoi tohon,  heilauttivat käsiään "heiksi"

Teuvo lähti saunomaan kuumaan erämaasaunan syleilyyn naattimaan ikiaikaisesta löylyn lämmön parantavasta voimasta.

Hän huokasi kolmannen kerran. Siberia opettaa, nyt pehmeällä b:llä.

Teuvo sai saunoa tunnin verran ja toisen tunnin levätä lämpimässä kämpässä ennenkuin taas pörähti Veikon koneen ääni. 

Ovea raavittiin kovin. Se oli Veikon hirvikoira, joka halusi sisään juostuaan tai oltuaan kelkan kyydissä miten lie sisään sillä oli halu. Veikko tormasi kämppään ja totesi että liian lämmin tuolle koiralle ja sitoikin sen ulos kuistin pieleen.

Teuvo oli aika poikki saunomisen jäljiltä mutta pomppasi pystyyn ja lähti tutkimaan saunan tilannetta, joka oli siin määrin hyvä ettei tulia tarvinnut sytyttää uudelleen.

Menehän mies saunaan.

Veikko vuorostaan saunoi, kehui löylyjä hyviksi. Tuumattiin ettei aleta kortille. Väsy oli molemmilla äijillä ja Teuvon lantattua kämpän vanha uuni täyteen puolikuivia koivuja ukot urvahtivat unten maille.

-se on parasta kun aamulla saa nukkua tuumas Veikko klo kymmenen nolla viisi.

-niin taitais, tuumi taas Teuvo ja muisti että verkko on jään alla  eikä haluttanut lähteä sitä hiilaamaan, sitäpaitsi kämpässä oli kylmän henki

Vanhat herrat höpöttiväät muistojaan järvielämästä , jota näillä huudeilla molemmat olivat viettäneet kohta neljäkymmentä vuotta. Päivän politiikasta ei sanaakaan.

Teuvo huokasi neljännen kerran.

Ja sytytti hellaan tulet.

Aamupalan ja vahvan kahvin jälkeen tehtiin ensimmäinen suunnitelma uusien ongelmien korjaamiseksi. Ongelmia ei erikseen tunnustettu eikä mainittu ongelmiksi. Sovittiin että edetään tehtävä kerrallaan. Ensin Veikko menee tutkimaan millainen on hänen tulemansa tien kunto ja onko siellä kenties muita kulkijoita ja ajoneuvoja. Sillä välin Teuvo nostaa verkon ja tekee niinkuin kalamies tekee. Putsaa saaliin verkosta irti ja alkaa puhkoa muikkuja mikäli niitä on..

Näin sovittiin. Pakkanen oli kivunnut miinus viiteentoista. Teuvo kiskaisi ylimääräisen puseron takkinsa alle ja lähti kirveen ja lapion kanssa avantoja kohti.

Teuvo kävi pikkukirveellä naputtelemassa jatan toisen pään avannon auki niin paljon että uusi verkkonaru mahtuisi siitä hyvin kulkemaan. Käveli verkon laskuavannolle ja naputti sen isosti auki. Irroitti verkon kiinnipitopuut ja keskimmäisestä verkkonarun joka oli kiinni itse verkossa.

Hän antoi kolmimetrisen verkon uida sulassa vedessä avannossa ja veti verkkoa yläpaulasta itseään kohti. Samalla uusi jään elle menevä naru lipui hangen päällä kohti toista avantoa ja sitä kautta jään alle. 

Ensimmäistem metrien kohdalla ei ollut kaloja ja mutta sitten se kalan pyytäjää ilahduttava näky tuli esiin. Pienet kiiltäväkyljet ilmestyivät ja kasvoivat Teuvon mielessä suuriksi. Ne olivat muikkuja. parasta evästä suoraan pannuun tai savustukseen, pakkaseen talven varalle ja tänä iltana voin kera paistettuna ahnaisiin erämiesten suihin. Jalo lohensukuinen rasvaevämuikku.. Niitä Teuvo laski saaneensa tästä verkosta 68 kappaletta. Jokunen pikkuahven ja kiiskikin oli simahtanut alapaulaan. 

Muikun koko oli muuttunut siitä kun Teuvo ensimmäisen kerran näki Saarijärven muikun kesällä -76 appiukkonsa Nuutisen Sepon verkossa. Se oli 27 verkossa kuin pieni siika.Seppo oli savolainen viimesen päälle, kehtas kysyä vävyrievultaan "mikähän kala se on ". Luulin siiaksi mutta alaleuka oli pitempi. Oppia ikä kaikki.

Kesken muikun perkauksen palasi Veikko reissultaan . Kaverukset päättivät nyt vahvistaa itseään kunnon muikkupaistoksella ja pottumuusilla, jota löytyi kuivapussista. Veikko kaivoi vielä jostain punajuurisailykettä. 

Nythän meillä on herrojen herkut. Ateria aateloitiin kahvilla ja mitättömän pienellä määrällä "Hienoa viinaa".

Oltiin sovittu että suunnitelmaa muutetaan sitä mukaa kuin se oikealta tuntuu. Päätettiin että rikkinäinen kelkka nostetaan parirekeen johon vaihdetaan lavetti karikoiden paikalle.

Lähes kolmesataakiloinen kelkka jäätyneenä raatona hyytyneenä jäisenä teräksen, alumiinin, muovin ja minkälien aineen koosteena tuntui mahdottomalta hommalta nostaa jäältä lavetin päälle, vaikka miehet olivatkin rivakoita karpaaseja.

Otettiin pari liinaa sidottiin joko keulaan tai perään hiilattiin ja vedettiin nosteltiin kallistettiin kelkkaa ja työnnettiin lavettia kelkan alle ja väännettiin ja varottiin selkiä menemästä rikki.

Pakkanen kiri eikä tullut miehille hiki.

Kelkka istui reessä. Sovittin että Veikko vie reen vastarannalle, missä kesätiekin on. Sillävälin Teuvo siivoaa paikat.

Näin tehtiin ja Teuvo huokaisi viidennen kerran. 

Teuvon auto oli kuuden kilometrin päässä järven eteläpuolella Veikon auto taas viiden kilometrin päässä järven pohjoispuolella. Teuvon kelkka pitäisi saada eteläpuolelle peräkärryyn, millä se oli tuotukin. Veikolla oli auto ja peräkärry, missä oli vielä purkamaton lasti minkä hän oli tarkoittanut tuoda järven rantaan vielä näillä vähillä lumilla jolloin pääsi autolla lähelle järveä. 

Tilanne oli kimurantti. Väärtit etenivät  alkuperäisen strategian mukaisesti. Tehtävä kerrallaan ja suunnitelmaa voidaan muuttaa tarvitessa.

Pakkanen kiristyi mökkimittarin mukaa -18 asteeseen. Onneksi ei tuullut mutta vähän jo vilutti. 

Uusi suunnitelma oli sellainen että miehet ajavat Veikon kelkalla Veikon mökille jossa on käyntikuntoinen vanha Ockelbo. Pistettään kelkka käyntiin ja Teuvo ajaa sillä autonsa luo jättää kelkan jonnekin tienposkeen ja ajaa oman auton sekä siihen kytketyn peräkärryn noin 12 kilometriä paikkaan jossa Veikko on parkkeerannut autonsa ja oman peräkärryn.

Suunnitelma toimi. Kun "okkeli suostui viimein käymään" tyydyttävästi Teuvo räväytti sillä jään päälle itse tekemänsä jäljen mukaan. Kilometrin ajettuaan hän mietti että kuinka olikaan tullut tätä kautta. Lumen alla oli melkein koko matkan vettä jään päällä. Nyt reitti oli jäätynyt niin että se oli kuin kivikkoa. Teuvo yritti ajaa enimmäkseen lumen päällä . mutta vanha "okkeli" tempoi sinne sun tänne ja pyrki aina valmiille uomalle. 

Puolessavälissä reittiä Teuvo tunsi pakkasen nipistelyn poskissaan mutta ei hellittänyt kaasusta. Olkapäitä jo kivisti ja pakkasen purema tuntui reisissäkin. Nyt mennään koko matka loppuun eikä aleta veisaamaan isämeitä hän tuumasi ja antoi kelkalle kyytiä. Metsätaipaleella outo kelkka oli huonommin hallinnassa mutta jatkuva rimpuilu sinne tänne piti miehen lämpimänä.

Viimein Teuvo oli maasturinsa vieressä. Kohta pääsen auton lämpöön ja sitten menoksi. Teuvo parkkeerasi okkelin metsikköön peitteli sen pressulla lumelta suojaan.

Hän istahti maasturiinsa starttasi ja suurin toivein asetteli lämmön 26 asteeseen. Rapsuteltuaan jäätyneitä ikkunoita tovin, väsähti siihen, ikkunat olivat kovassa jäässä. Sai kuitenkin sen verran näkymää tuulilasiin että uskalsi lähteä hiljaiselle soratielle ajamaan. 

Päästyään pari kilometriä hän tuskastui ajoneuvon lämpölaitteeseen, se pukkasi ulos jääkylmää. Ei ole tosi kajahti karpaasiemme kurkusta. Teuvo pysäytti auton avasi konepellin ja kas moottorin läämöt oli toiminnassa putket lämpimät. Oliko kuitenkin jäähdytysneste jäänyt heikoksi pakkastahan oli kutakuinkin jo 20 astetta. 

Kylmän ilman tulo suuttimista hirvitti. Sopimus oli se että hän ajaa vähän yli kymmenen kilometrin matkan sinne missä Veikon auto oli. Ajaminen tuntui pahalta vaikkei vielä kylmä tuntunut  kovalta hän aavisti sen tulevan vielä.

Hän muisti juuri ohottaneensa Tervon Eetun ja Väinön tilat. Pitääkö luovuttaa ja mennä pyytämään apua.

Ikkunat olivat melkein läpinäkymättömät mutta hän ei halunnut pysäyttää ja lähteä raapimaan kovaa jäätä tuulilasista. Kun hän oli körötellyt parikymmentä minuuttia umpijäisessä tunnelmassa alkoi vilu tuntua jaloissa. Silloin hän päätti painaa kaasua kävi miten kävi. Rallaaminen lämmitti ja viimein hän erotti tien päällä liikkuvan valon joka oli Veikon otsalamppu.

Tien päällä käveli Veikko. Tien poskeen oli parkkeerattu peräkärry ja isohko ajoneuvo, jonka vierestä kuului agrigaatin ääni. Veikko oli kytkenyt aggrigaatin autonsa lohkolämmittimeen. Pakkasta oli jo varmaan yli 20 astetta. 

Suunnitelman jatko-osa oli sellainen että Veikon peräkärryssä olevat tavaralavat siirretään rekilavettiin, mutta sitä ennen Teuvon kelkka siirretään siitä Teuvon maasturin perässä olevaan peräkärryyn. 

Teuvoa paleli mutta Veikko oli touhunnut koko ajan ja oli lämpöisenä. Kelkan siirto reestä peräkärryyn ei ollutkaan ihan helppo nakki. 

Selkänytkähdystä pelkäävät miehet keksivät konstin miten kelkka hiilataan paikalleen. Se tapahtui kiristimellä varustetun kuormaliinan avulla. Toinen pää liinasta sidottiin peräkärryn etuosan puomiin ja toinen pää kelkan peräkoukkuun. Sitten vain kiristeltiin ja aseteltiin kelkkaa ja niinpäs kelkka oli siirretty reestä peräkärryyn, tosin väärinpäin sukset taaksepäin. Olkoon. 

Teuvo kävi tarkistamassa maasturin lämppärin tilan. Kylmää tulee. Hän päätti kokeilla asettamalla lämpötilaksi maksimin, 32 astetta, ja lämmön kierrätyksen sisätilasta.

Kelkkakarnevaaleissa vietettynä aikana järvelle johtavalta tieltä ilmestyi mies pimeällä kelkalla. Mies oli ollut järvellä kaverinsa kanssa kalassa. Neljän kilometrin paluumatkalla heidän maasturinsa, joka veti peräkärryä jossa oli tämä kelkka oli useita kertoja joutunut ojanpohjalle. Tie oli heidän omilta jäljiltään muuttunut liukkaaksi ajella. Jostain kuitenkin olivat saaneet kaivettua hiekkaa vetävien pyörien alle ja päässeet aina mäet yli. Viimeinen mäki oli kuitenkin ylivoimainen ja kaverukset ottivat kelkan pois kärrystä ja kuski palasi tien päähän järven rantaan asti hakemaan uuden vauhdin tyhjän kärryn kanssa. 

Viimein maasturi saapui tienristeykseen missä meidän puuhastelu jatkui.

Veikolla oli tarkoituksenaan tuoda mökille puulavoja jotka hän halusi varastoida järven rannalle. 

Puulavat lastattiin rekeen, jolla Teuvon kelkka oli saatu pois järveltä. Kasa oli aika iso ja kelkka ei päässytkään liikkeelle tien päältä sen kanssa.

Päätöksenä oli että vedetään rekeä taaemmaksi tielle, niin kelkalla saa paremmin vauhtia lähtöön. 

Näin tehtiin ja samalla Teuvo havaitsi maasturinsa lämppärin alkaneen toimia lämpimästi. Mies oli jo naamaltaan maansa myyneen  näköinen mutta tilanne oli niin kohottava ettei mikään voisi sitä pilata. Tosin mies palelsi ja koetti hyppimällä saada lämpöä liikkeelle.

Veikko kaasutti tien päältä kuorman kanssa järvelle johtavalle tielle. Teuvo seurasi maasturilla perässä. Eipä aikaakaan kun kelkan valot häipyivät, ja Teuvo jäi maasturillaan ensimmäiseen mäkeen kiinni. Kylmän kangistama Teuvo oli jo pakittaa tiellä. Päätti kuitenkin yrittää maasturin pikkupuolella eteenpäin. Ajoneuvo suostui hiljalleen liikkumaan mäkeä ylös. Tie oli muuttunut edellisen kalamiesten maasturin jäljiltä synkeän liukkaaksi ajaa. Neljän kilometrin matkalla Teuvo rekisteröi useita ojaanajoja ja mutkitteluita. Viimein ranta lähestyi ja Teuvo näki mökkinaapurinsa saikkaavan otsalampun kanssa.  Paluumatka takaisin "päätielle" oli kieli keskellä suuta ajamista.

Ilta oli jo myöhä kun kaverukset pääsivät normaalille kotimatkalleen.

Teuvo huokaisi sen seitsemännen kerran 

Siperia opettaa...ehkä vielä pehmeällä b:llä